Apetit Vegepops Porkkana-mango on Vuoden Suomalainen Elintarvike 2018

Apetit Vegepops Porkkana-mango on valittu Vuoden Suomalainen Elintarvike 2018 -kilpailun voittajaksi.

Valinnan tehneen raadin mukaan Vegepops on aivan uudenlainen kotimainen tuoteinnovaatio, jossa yhdistyvät kasvisjalostajan ja jäätelötehtaan yhteistyö ja osaaminen. Se sopii herkutteluun tai välipalaksi ja myös perheen pienimmille. Se on maistuva ja raikas vaihtoehto lisätä kasvisten syöntiä. Lisäksi raadin mielestä on hienoa, että Vegepopsit on kehittänyt elintarviketieteiden opiskelija kesätyöprojektina.

”Vegepopsin valinta Vuoden Suomalaiseksi Elintarvikkeeksi 2018 on osoitus Apetitin osaamisesta kotimaisten kasvisten jalostamisessa. Kasvisten ykkösenä Apetit on näyttänyt suuntaa kasvipohjaiselle syömiselle ja panostanut viime vuosina vahvasti tutkimukseen ja kehitykseen. Apetit Vegepops onkin hyvä esimerkki kasvisten käytön helpottamiseen ja lisäämiseen tekemästämme työstä – se on uusi ja ennakkoluuloton tapa tuoda suomalaiset kasvikset kuluttajien nautittavaksi”, sanoo toimitusjohtaja Juha Vanhainen.

Helppo, hauska ja herkullinen

Apetit Vegepops Porkkana-mango sisältää 41 prosenttia kasviksia ja hedelmiä. Tuotteen valmistaa Froneri Finland Oy Turengin jäätelötehtaalla. Gluteeniton, maidoton ja vegaaninen puikko soveltuu välipalaksi tai herkuksi moneen eri ruokavalioon ja moneen eri tilanteeseen.

”Apetitin mieluisana tehtävänä on tehdä kasvisten käytöstä helppoa, hauskaa ja herkullista – tätä Apetit Vegepops onkin. Vegepops syntyi halustamme tuoda tarjolle herkuttelu- ja välipalatuotteita, joissa voidaan hyödyntää maukkaita ja puhtaita kotimaisia kasviksia”, sanoo tuoteryhmäpäällikkö Riikka Haarasilta-Suutarinen.

Vegepops-tuoteperhe valmistautuu tulevaan kesään uuden makuvariantin siivittämänä. Sarjan uusin tulokas porkkana-vadelma on kuluttajien toivemaku, joka sopii niin pienille kuin suuremmillekin Vegepopsin ystäville.

Elintarviketeollisuusliiton järjestämä Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailu palkitsee vuosittain yrityksiä Suomessa kehitetyistä ja valmistetuista uutuustuotteista. Finaalissa olivat lisäksi Fazer Sirkkaleipä, Myllärin Omenatarhan Granola, Ilo Hummus Härkäpapu, Valio Luomu jogurttinen tuorepuuro 175g omena-kaneli-kaura laktoositon ja Berrypicker vadelma+puolukka täysjyvämuro. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 51 Suomessa kehitettyä ja valmistettua uutuustuotetta.

Lähde ja kuva: Apetit