Rosmariini-valkosipulikuha

Tällä reseptillä päivällinen syntyy käden käänteessä! Valkosipuli ja rosmariini täydentävät hienostunutta kuhan makua erinomaisesti.

Ainekset

Neljä annosta

  • 4 kpl noin 150 g:n fileetä tai fileen palaa kuhaa, haukea tai siikaa
  • ½-1 tl suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 4–6 oksaa tuoretta rosmariinia
  • 4–6 valkosipulinkynttä
  • 3–4 rkl oliiviöljyä
  • (kapriksia)

Valmistus

  1. Kuori valkosipulit ja leikkaa ne viipaleiksi. Leikkaa rosmariinin oksat 3–5 sentin pätkiksi. Mausta kalat suolalla ja pippurilla.
  2. Kuumenna öljy isossa paistinpannussa ja lisää siihen valkosipuliviipaleet ja rosmariinin oksat. Kypsennä noin 1 minuutti käännellen, mutta varo etteivät yrtit pala. Nosta rapeiksi ja miedonmakuisiksi paistuneet valkosipuliviipaleet ja rosmariinin oksat lautaselle odottamaan.
  3. Lisää kalafileet pannulle. Paista kohtalaisella lämmöllä pari kolme minuuttia eli kunnes pinta on saanut väriä. Käännä fileet ja nosta rosmariinin oksat ja valkosipuliviipaleet fileiden päälle. Anna toisen puolen paistua hetken aikaa. Muista että kala kypsyy hyvin nopeasti. Voit käyttää myös muita yrttejä kuten timjamia tai persiljaa, mutta paista niitä öljyssä vain hetki.
  4. Nosta kalat tarjolle ja jaa pannussa oleva maukas öljy fileille. Lisää kalojen päälle halutessasi muutama kapris. Tarjoa lisukkeeksi grillattuja tomaatteja ja vokattuja tai höyrytettyjä kesäkurpitsanauhoja tai -viipaleita.

Resepti ja kuva: Pro Kala ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.