Herkullinen yrttiperunasalaatti

Herkullinen perunasalaatti on monipuolinen lisuke monenlaiseen päivällispöytään. Tämän salaatin juju on maistuvassa kotitekoisessa majoneesissa.

Ainekset

  • 1,5 kg perunoita lohkottuna noin 1 cm levyisiksi paloiksi
  • 2 ruokalusikallista omenaviinietikkaa
  • 1 dl sileälehtistä persiljaa, vain lehdet
  • 3/4 dl tuoretta tilliä
  • 3/4 dl mintun lehtiä
  • 4 salottisipulia pieneksi pilkottuna

Majoneesi

  • 1 munankeltuainen
  • 1 ruokalusikallinen sitruunamehua
  • 1 dl kasviöljyä
  • 1 ruokalusikallinen sinappia

Valmistus

  1. Aseta perunat suureen kattilaan kylmään, suolattuun veteen. Anna kiehua, jonka jälkeen anna hautua noin 15 minuutin ajan tai kunnes perunat ovat kypsiä. Huuhtele perunat hyvin ja siirrä ne suureen kulhoon.
  2. Valmista majoneesi: laita munanvalkuainen ja sitruunamehu keskikokoiseen kulhoon. Vatkaa, kunnes seos on vaaleaa ja kermaista. Lisää hitaasti öljy koko ajan sekoittamalla. Sekoita, kunnes majoneesi on paksua. Sekoita joukkoon sinappi ja mausta tarvittaessa suolalla.
  3. Ripottele viinietikkaa lämpimien perunoiden päälle ja sekoittele varovasti. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  4. Lisää perunoiden sekaan puolet majoneesista, puolet yrteistä ja puolet sipulista: sekoita varovasti. Pinoa loput majoneesista, yrteistä ja sipulista perunasalaatin päälle.

Resepti: Women’s Weekly Food
Kuva: Pixabay, Tiburi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.