Myllärin uutuudet gluteenittomille leipojille

Myllärin uutuustuotteet sopivat esimerkiksi gluteenittomien sämpylöiden, pizzan ja lettujen tekoon.

Uutuudet saapuvat kauppoihin elokuussa 2021

Elokuussa kauppoihin tulevat Myllärin Gluteenittomat kaurasämpyläjauho, pizzajauho sekä lettu- ja vohvelijauho. Näiden lisäksi uutuuksien joukossa on myös pikakaurahiutaleet. Jauhoseosten tuotekehityksessä tavoitteena on ollut, että taikinat ovat helppoja valmistaa ja leipoa ja lopputulos olisi mahdollisimman paljon vastaavan tavallisen tuotteen kaltainen. Tuotteilla on haluttu vastata kuluttajakyselyssä selvinneisiin asiakkaiden toiveisiin.

– Suurin osa kyselyymme vastanneista valmistaa itse gluteenittomia lettuja tai pannukakkua ja yli 60 % vastaajista tekee itse pizzaa tai sämpylöitä. Makeista leivonnaisista suosittuja ovat kääretortut, kakkupohjat ja marjapiirakat, kertoo Anttonen.

Vastaajista 72 % leipoo vähintään kerran kuukaudessa ja 28 % vähintään kerran viikossa.

– Noin puolet vastaajista kokee kuitenkin haasteellisena sen, että leivonnaisten rakenne ei vastaa tavallista, leivonnaiset eivät kohoa tai lässähtävät valmiina ja taikina on tahmaista tai vaikeaa käsitellä. Lisäksi mittasuhteet ja apuaineiden käyttö pitää tuntea, jos haluaa muokata tavallisista resepteistä gluteenittomia versioita. Näihin haasteisiin meidän uutuustuotteemme vastaavat täysin, kertoo Anttonen.

Gluteenittomasti viljeltyä, hiilineutraalisti valmistettua kotimaista kauraa

Myllärin gluteenittomat kauratuotteet valmistetaan hiilineutraalisti suomalaisesta gluteenittomasti viljellystä kaurasta, joka tulee gluteenittomaan tuotantoon sitoutuneilta sopimusviljelijöiltä.

– Kyselymme mukaan tärkeimpiä valintakriteereitä ostopäätöstä tehdessä ovat tuotteiden laatu, kotimaisuus ja se, että ne on valmistettu gluteenittomasti viljellystä kaurasta. Nämä ominaisuudet ovat Myllärin-tuotteiden osalta itsestään selviä jo entuudestaan, kertoo Anttonen.

Helsingin Myllyn tuotantotiloja Vaasassa laajennetaan parhaillaan nimenomaan gluteenittoman tuotannon ja varastoinnin osalta. Avajaisia päästään viettämään tulevana syksynä.

Tuotetiedot

Myllärin gluteeniton lettu- ja vohvelijauho sisältää 90 % kotimaista, gluteenittomasti viljeltyä kauraa. Herkulliset gluteenittomat letut tai rapeat vohvelit paistuvat jauhoseoksesta helposti. Jauhoseos ei sisällä maitoa eikä kananmunaa, joten siitä voi valmistaa letut ja vohvelit moneen ruokavalioon sopiviksi.

Myllärin gluteenittomalla kaurasämpyläjauholla kuohkeat sämpylät syntyvät helposti. 500 gramman pussista tulee 12-15 sämpylää. Runsaskuituinen Kaurasämpyläjauho sisältää 61 % kotimaista, gluteenittomasti viljeltyä täysjyväkauraa.

Myllärin gluteenittomasta pizzajauhosta valmistaa maukkaan ja rapean pizzapohjan helposti. 500 gramman kokoisesta pussista tulee kaksi pellillistä pizzaa. Pizzajauho sisältää kotimaista, gluteenittomasti viljellystä kaurasta valmistettua kaurajauhoa.

Myllärin gluteeniton pikakaurahiutale on pakattu isoon, ahkeralle puuronsyöjälle riittoisaan 800 gramman pussiin. Runsaskuituinen pikakaurahiutale on valmistettu kotimaisesta, gluteenittomasti viljellystä täysjyväkaurasta. Tuotteella on Sydänmerkki.

Kuva ja lähde: Helsingin Mylly Oy