Ranskalaiskeittiön kasvisklassikko: mehevä ratatouille

Ratatouille on kasvisruokien aatelia! Tarjoile lisukkeena tai herkullisena pääruokana vaikkapa riisin kanssa.

Ainekset

Noin neljä annosta

  • 2 suurta munakoisoa
  • 4 pientä kesäkurpitsaa
  • 2 punaista tai keltaista paprikaa
  • 4 suurehkoa kypsää tomaattia
  • 5 rkl oliiviöljyä
  • pieni nippu basilikaa
  • 1 keskikokoinen sipuli silputtuna
  • 3 valkosipulinkynttä kuorittuna ja murskattuna
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • 1 tl sokeria

Valmistus

  1. Leikkaa munakoisot pitkittäin puoliksi. Aseta ne leikkuulaudalle leikattu puoli alaspäin ja leikkaa palat vielä kerran pitkittäin puoliksi. Leikkaa munakoisot tämän jälkeen poikittain noin 1,5 cm kokoisiksi paloiksi.
  2. Leikkaa kesäkurpitsoiden päistä palat ja viipaloi kurpitsat noin 1,5 cm paksuisiksi paloiksi.
  3. Poista paprikoiden sisus ja lohko paprikat sopivan kokoisiksi paloiksi.
  4. Tee pieni ristiviilto tomaattien pohjiin ja aseta ne lämmönkestävään astiaan. Kaada astiaan kiehuvaa vettä, odota 20 sekunnin ajan ja poista vesi. Aseta tomaatit tämän jälkeen kylmään veteen ja anna jäähtyä hetki. Kun tomaatit ovat jäähtyneet, poista niistä kuoret.
  5. Kuorimisen jälkeen lohko tomaatit neljään osaan ja poista siemenet lusikan avulla. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi.
  6. Laita paistinpannu kuumenemaan keskilämmölle. Lisää oliiviöljy pannulle.
  7. Ruskista munakoisopaloja pannulla noin 5 minuutin ajan eri puolilta. Aseta palat sivuun, kun ne ovat pehmenneet.
  8. Lisää pannulle öljyä ja paista kesäkurpitsapaloja pannulla noin viiden minuutin ajan, kunnes palat ovat saaneet kauniin kullanruskean värin. Toista toimenpide myös paprikoille. Huom! Älä paista kasviksia ylikypsiksi!
  9. Revi basilikasta lehdet ja aseta ne sivuun odottamaan. Kuullota sipulia pannulla noin viiden minuutin ajat, jonka jälkeen lisää joukkoon valkosipulinkynnet. Jatka vielä kuullottamista noin minuutti.
  10. Sekoita joukkoon punaviinietikka, sokeri, tomaatit ja puolet basilikanlehdistä.
  11. Lisää pannulla vielä kasvikset, suolaa ja pippuria ja paista noin viisi minuuttia. Koristele annokset tuoreilla basilikanlehdillä.

Resepti: BBC Good food

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.